sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pikkujoulureissussa


Tänä aamuna heräsimme ihanan lumimaiseman keskeltä. Tuolla pohjoisessa on käynyt lumi maassa useampaan otteeseen, mutta aina se on sulanut pois. Alkuviikosta vielä jännitettiin että saadaanko viettää pikkujoulut lumisissa maisemissa.  Kivaa että just kun me oltiin siellä käymässä, satoi oikein reilusti lunta. Niin tunnelmallista..


Ihanaa, että jouluun on enää kuukausi. Tosin sekin tuntuu olevan mahdottoman kaukana. En jaksais yhtään odottaa! Tänä aikana kun mä oon ollu töissä, vakiporukka on viettänyt lomaa osa jo kahteen kertaan, minä uutena en tietenkään saa mitään lomia. Ens kesänä sit? Onneksi joulu osuu tiistaille, niin tulee enemmän vapaapäiviä. Toivottavasti saan olla tuolla pohjoisessa koko sen viikon. Jos en niin oon kyllä KIUKKUNEN!!! :D 



..viikonlopun tunnelmiin palatakseni, oli meillä vaan hyvät herkut tuolla, melkein kun jouluaattona! Parasta oli ylivoimaisesti kuitenkin meille tärkeiden ihmisten tapaaminen. Lapsetkin oli innoissaan kun saivat isolla joukolla leikkiä tuolla.

Nyt vielä kotimatkaa jäljellä, onneksi on inter cityt ja leikkivaunut. Toki näissäkin välillä syntyy kitinää ja kätinää mutta ei kyllä ollenkaan pahasti.. Pitkätkin matkat menee kivasti tällasilla menopeleillä..


Kyllä nämä reissut antaa hurjasti uutta virtaa.. Väsyttää toki pitkät matkat varmasti alkuviikosta mutta sit taas uuteen nousuun! :) Oikein mukavaa arkiviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

Herkut näyttää hyviltä, varsinkin tuo ylempi kuva näyttää luvattoman hyvältä ku ollaan P:n kans karkinostolakossa joululoman alkuun asti! (Sit ku hypätään joululomajunaan, ostetaankin karkkia koko lakon edestä :D) kyllä ne reissut antaa monta kertaa enemmän kuin ottaa! Mekin päästiin kerran tämän syksyn aikana käymään pohjoisessa ja kyllä oli ihanaa, varsinkin kun juuri silloin oli luntakin maassa. <3

Unknown kirjoitti...

Mulle maistu ihan hyvin tuo karkkikorin sisältö.. :P oli muuten mukavaa huomata että kotipihakin oli reissusta palatessa valkoinen. Ei tosin enää aamulla ollu muuta ku liukas.. Pikkuhiljaa se talvi näilleki leveysasteille tulee! :)