maanantai 18. toukokuuta 2015

Lasten laatuaikaa


Lapset kävivät sunnuntaina ystävänsä syntymäpäivillä. Arvata saattaa, että niitä juhlia odotettiin! Etukäteen juteltiin vähän juhlakäyttäytymisestä. Lasten kanssa se menee vaan niin että etukäteen lasten puheet on vakuuttavat ja kuulopuheen perusteella voisi uskoa että käytöstavat on just eikä melkein hanskassa! Kun totuus on sitten aivan toisenlainen. Lasten synttäreillä keskipisteenä on kuitenkin hauskanpito, joten tottakai lähetin lapset luottavaisena matkaan. Minusta kun ei ole ollut seuranpitäjäksi pitkilleen, joten oli mukavaa että nuo olivat juuri nyt, ja kirsikkana kakun päälle poika kutsuttiin vielä juhlien päälle kyläilemään toiseen paikkaan. Siinäpä oli touhua kerrakseen pojalla, kotiin palasi iltapäivällä väsynyt juhlija. Kuulosti olleen hauskaa ja herkkujakin jos vaikka minkälaista. 


Kuvissa näkyvä vaaleanpunainen kukka on pioni, mieheltäni ihan vain rakkauden osoituksena. <3 Voi hitsit että tykkään noista, niin paljon tekee kodin tunnelmaan! Raikkautta, keveyttä ja viihtyisyyttä. Pioni on vielä aivan nupullaan, toivottavasti osaan hoitaa sitä niin että se puhkeaa oikein muhkeaksi! Siitä tulee upea. Värikin on raikkaan pinkin ja valkoisen yhdistelmää. Kylläpä ilahduin kun hän tuli tänään kotiin noiden kanssa.

2 kommenttia: